Naantalin valtuusto oli tavanomaisen passiivinen kokouksessaan 22. huhtikuuta. Vain keskustan rakennemallista käytettiin useampia puheenvuoroja. Prosessissa mukana olleet kaupunginhallituksen puolueet kokoomus ja demarit etunenässä vakuuttivat tyytyväisyyttään malliin. Vasemmistoliitto korosti sitä, että keskustan voimakas kasvu voi syödä saaristokuntien kasvumahdollisuuksia ja kritisoi myös keskustan rakenneratkaisuja.

Vihreiden näkökannan mukaan malli on keskeisiltä osiltaan hyvä, mutta tyyli, jolla asiaa on viety eteenpäin, on ollut liian pienen piirin touhua, kuten niin usein Naantalissa. Huonoa on myös se, että kaupunkimaiseman luontoarvoja – esimerkiksi näkymää Kuparivuoren suuntaan – ei ole riittävästi kunnioitettu. Jalankulkijoiden tarpeetkin tulisi huomioida paremmin. Kannatimme siksi vasemmistoliiton esitystä, että malli merkittäisiin vain tiedoksi, eikä hyväksyttäisi kh:n esittämällä tavalla. Äänestys hävittiin tavanomaisin numeroin 39-4. Pelkona on nyt, että asemakaavoja ryhdytään laatimaan, ikään kuin ei-sitova rakennemalli olisi käytännössä suunnittelua sitova.

Jarkko Kanerva, vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja