Kuntaliitosta torjuttiin hyvin yksimielisesti, mutta Turun kaupunkiseudun yhteistyön kehittämiseen ollaan tietenkin valmiita. Se siitä: toivotaan parasta, pelätään pahinta Henna Virkkusen (kok.) taholta ja pistetään hanttiin pakkoliitoksille viimeiseen asti.

Valtuusto hyväksyi yksimielisesti ja keskustelutta sen, että aikuissosiaalityön eri momenttien kustannukset ovat nousseet 800 000 euroa yli budjetoidun. Minua kyllä huolestuttaa tilanne: mistä on kysymys? Helpompi sen sijaan oli hyväksyä se, että sataman satamalaituriurakasta 2 miljoonaa siirtyy seuraavalle vuodelle – näin päästään vähän lähemmäs talouden tasapainoa tämän vuoden osalta.

Vilkkaasti keskusteltiin sitten Vilhelm Junnilan (ps) aloitteesta, jonka mukaan luottamushenkilöpalkkioista leikattaisiin niihin tehty 10 %:n korotus – säästö 25 000 euroa vuodessa. Kokoomus oli huolissaan siitä, että tämä tappaisi kiinnostuksen yhteisten asioiden hoitoon ja toisi luottamustehtäviin vain eläkeläisiä ja nuoria! Ja puolueen paikallisosastoltakin loppuisivat tulot. Karmeita uhkakuvia?! Demarit olivat sitä mieltä, että ”työmies on palkkansa ansainnut”. Tiukassa taloustilanteessa säästön kannalla olivat perussuomalaisten lisäksi vihreät, vasemmistoliitto ja kristilliset sekä yksi keskustalainen, äänestys 32-11.

Leena Haanpää (vihr.) jätti käsittelyyn aloitteen, jossa tähdätään nuorisovaltuuston vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen nimeämällä nuorille oma kummivaltuutettu.

Jarkko Kanerva, vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja