Naantalissa ollaan kuluneen syksyn aikana käyty vilkasta keskustelua koulujen syysloman pituudesta. Samaan aikaan, kun ympäryskunnissa Turkua myöten vietetään ensi lukuvuonna viiden päivän syyslomaa, on Naantali pitäytymässä kahden päivän syyslomakäytännössä. Tämä on kummallista, sillä koulutuslautakunnan pöytäkirjaa 21.11.2019 lainatakseni ”Turun kaupunkiseudulla on pyritty yhtenäisiin työ- ja loma-aikoihin. Naantali on aikaisempina vuosina noudattanut Turun työ- ja loma-aikoja. Turun nyt tekemä päätös poikkeaa aikaisemmasta siltä osin, että Turussa on viikon (viiden päivän) syysloma.”
Mistä moinen linjan muutos seutukunnan yhtenäiseen syyslomakäytäntöön mahtaa johtua? Naantalihan järjesti syksyn aikana päätöksenteon tueksi tarkoitetun kyselyn syysloman pituuteen liittyen. Kysely oli suunnattu peruskoulun ja lukion oppilaille, opiskelijoille, henkilökunnalle sekä huoltajille. Myös varhaiskasvatuksen henkilökunta ja huoltajat saivat vastata kyselyyn.
Tuloksena oli, että selkeä enemmistö peruskoulun oppilaista (61%), lukion opiskelijoista (74%), peruskoulun henkilökunnasta (72%) ja lukion henkilökunnasta (79%) kannatti viiden päivän syyslomaa. Peruskoulun ja lukion huoltajien vastaukset menivät suunnilleen tasan kahden ja viiden päivän syyslomavaihtoehtojen välillä. Toisaalta varhaiskasvatuksen huoltajat (64%) ja henkilökunta (80%) olivat kahden päivän syysloman kannalla. Koulujen työ- ja loma-ajat eivät tosin koske varhaiskasvatusta kuin esiopetuksen osalta, joten heidän näkemyksensä selvittäminen tämän kyselyn yhteydessä ei ollut nähdäkseni olennaista.
Koulutuslautakunta perusteli päätöstään sillä, että ”kahden päivän syysloma tukee lapsiperheitä hoidon järjestämisessä”. Mutta eikö hoidon järjestäminen viiden päivänkin syysloman aikana ole mahdollista alakoulun pienemmille oppilaille, sillä suurin osa vanhemmista pystyy siirtämään lomapäiviään elokuulta lokakuun puoliväliin ja lomailemaan yhdessä lastensa kanssa syyslomaviikolla? Näinhän toimitaan lapsiperheissä nyt jo kesä-, joulu- ja hiihtolomien aikana, ja syysloman osalta myös ympäryskunnissa. Miksei se onnistuisi myös Naantalissa? Eihän lomapäivien määrä kenelläkään kasva siirryttäessä kahden päivän syyslomasta viiden päivän syyslomaan, koulutyö vain alkaisi elokuussa kolme päivää aikaisemmin.
Toisena perusteena lyhyemmälle syyslomalle koulutuslautakunta esitti, että ”koulutyön aikaistaminen elokuussa ei tue kaupungin matkailustrategiaa”. Kenen ehdoilla koulutuslautakunta koulujen työ- ja loma-aikoja suunnittelee? Eikö päätöksenteon keskiössä tulisi olla oppilaiden, opiskelijoiden ja koulujen opetushenkilökunnan mielipiteet? Kyselyn perusteella näillä ryhmillä on selkeästi tahtoa rytmittää syyslukukauden työ- ja loma-aikoja uudella, jaksamista ja hyvinvointia tukevalla tavalla.
Myös monet tutkimukset ja kouluterveyskyselyt puoltavat viiden päivän syysloman järjestämistä oppilaiden, opiskelijoiden ja opetushenkilökunnan hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Kahden päivän syysloma viikonloppuineen (neljä päivää) on palautumisen ja virkistymisen kannalta aivan eri asia kuin viiden päivän syysloma yhdistettynä kahteen viikonloppuun (yhdeksän päivää)! Työ- ja lomapäivien määrä ei siis muutu, mutta viiden päivän syyslomakäytännössä ne on järjestetty koululaisten ja opettajien jaksamista ja hyvinvointia paremmin tukevalla tavalla. Yksilön ja kouluyhteisön hyvinvointi ja jaksaminen ovat edellytyksiä koulujen perustehtävän eli laadukkaan oppimisen toteutumiselle.
On hieno juttu, että osa Naantalin peruskoululaisista ja lukiolaisista saa kesätöitä matkailutoiminnan parista. Mutta onko oikein, että tämän pienen joukon (olisi hyvä selvittää tarkka määrä) kesätyö määrittelee koko peruskoulun ja lukion jaksamista syysloman pituuden muodossa? Tarvittaessa nämä kesätyöntekijät voisivat pyytää lomaa kolmeksi ensimmäiseksi koulupäiväksi elokuulle, ja se varmasti heille myös myönnettäisiin.
Naantalin nuorisovaltuusto jätti koulutuslautakunnalle oikaisuvaatimuksen (4.12.2019), jossa se ehdottaa syysloma-asian uudelleen käsittelyä lautakunnan kokouksessa tiistaina 10.12.2019. Oikaisuvaatimuksessaan Nuorisovaltuusto ehdottaa edellä mainituista syistä Naantalin siirtymistä ensi lukuvuonna koulujen osalta viiden päivän syyslomakäytäntöön, varhaiskasvatus esiopetuksineen voisi jatkaa kahden päivän syyslomalla. Tämä on mielestäni harkitsemisen arvoinen, syyslomakyselyn tuloksia noudatteleva ja kouluyhteisöjen hyvinvointia edistävä ehdotus.
Mutta mikä mahtaakaan olla koulutuslautakunnan vastaus Nuorisovaltuuston oikaisuvaatimukseen? Lautakunnan tämän illan pohjaesitys kuuluu näin: ”Koska lautakunnan päätöksen jälkeen ei ole tullut esiin uusia näkökulmia, joiden johdosta päätöstä tulisi käsitellä uudestaan, koulutuslautakunta hylkää Naantalin nuorisovaltuuston tekemän oikaisuvaatimuksen.”
Millaisen viestin tällainen ratkaisu antaisi Naantalin nuorille ja koulujen henkilökunnalle? Eikö Naantalin koulutuslautakunta tosiaan arvosta peruskoulun ja lukion oppilaiden, opiskelijoiden ja opetushenkilökunnan mielipiteitä, hyvinvointia ja jaksamista?
Eero Latvala
Liikunnan ja terveystiedon lehtori
Maijamäen koulu ja Naantalin lukio