Kategoria: Eero Latvala
-
Valtuustoaloite: Opettajamitoutus perusopetuksen uusiin opetusryhmiin
Valtuutettumme Eero Latvala jätti maaliskuun kaupunginvaltuuston kokouksessa oheisen aloitteen opettajamitoituksen käyttöön ottamisesta: Valtuustoaloite 13.3.2023 Opettajamitoitus käyttöön Naantalin perusopetuksessa uusien muodostettavien opetusryhmien osalta alkaen syksystä 2024 Kuluneen kevään aikana on julkisuudessa keskusteltu paljon suomalaisen peruskoulun tilasta. On puhuttu eriarvoisuuden kasvamisesta oppilaiden välillä, oppimistulosten romahtamisesta sekä opetusalan houkuttelevuuden heikentymisestä. Kaiken tämän kriisitunnelman keskellä on opettajien ja opetusalan…
-
Valtuustoaloite: Nuorten kesätyöntekijöiden palkkaaminen vanhusten kotihoidon tueksi
Valtuutettumme Eero Latvala luki ja jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 15.3. aloitteen nuorten kesätyöntekijöiden palkkaamisesta vanhusten kotihoidon tueksi Pitkittynyt korona-aika on kurittanut erityisesti vanhuksia ja nuoria, joiden elinpiirit ovat kaventuneet rajoitusten ja sosiaalisten kontaktien vähentymisen myötä. Samalla nuorten mahdollisuudet kesätöihin ovat heikentyneet jo toista vuotta peräkkäin merkittävästi. Miten voisimme edistää ikäihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua sekä tarjota samalla…
-
Junaillaan tai ei
Kansanedustaja Vilhelm Junnila on huolestunut Turun seudun vihreiden kuntavaaliohjelmassa mainitusta lähijunaliikenteen kehittämisestä. Mielenkiintoisesti hän samassa kirjoituksessaan kuitenkin kannattaa lähijunayhteyttä Turun rautatieasemalta Naantalin satamaan, kunhan juna ei välillä pysähdy mihinkään. Junnila on huolestunut ratahankkeen kustannuksista, mutta epäselväksi jää olisivatko kustannukset olennaisesti pienemmät, jos juna ajaisi pysähtymättä Naantalin keskustan ohi. Tampereen seudulla on aloitettu lähijunaliikenteen pilottikokeilu, jonka…
-
Nuoristovaltuuston aloite: Koulujen ruokahävikin hyödyntäminen ja välipalan houkuttelevuuden lisääminen
Kummivaltuutettu Eero Latvala (vihr.) luki nuorisovaltuuston ja kummivaltuutettujen yhdessä laatiman aloitteen: VALTUUSTOALOITE Koulujen ruokahävikin hyödyntäminen ja välipalan houkuttelevuuden lisääminen Koulujen ruokahävikin hyödyntäminen Ruokahävikin määrä on herättänyt keskustelua valtakunnallisella tasolla. Monet kunnat ovatkin tehneet erilaisia ratkaisuja ruokahävikin määrän vähentämiseksi. Naantalin kouluissa tehdyn ruokahävikin määrän mittauksessa havaittiin, että noin 12% viikon aikana valmistetusta ruoasta jää syömättä. Nuorisovaltuusto…
-
Uusia näkökulmia koulujen syyslomakeskusteluun
Naantalissa ollaan kuluneen syksyn aikana käyty vilkasta keskustelua koulujen syysloman pituudesta. Samaan aikaan, kun ympäryskunnissa Turkua myöten vietetään ensi lukuvuonna viiden päivän syyslomaa, on Naantali pitäytymässä kahden päivän syyslomakäytännössä. Tämä on kummallista, sillä koulutuslautakunnan pöytäkirjaa 21.11.2019 lainatakseni ”Turun kaupunkiseudulla on pyritty yhtenäisiin työ- ja loma-aikoihin. Naantali on aikaisempina vuosina noudattanut Turun työ- ja loma-aikoja. Turun…
-
Aloite kunnallisesta kansanäänestyksestä Kailon puolesta
Kaupunginvaltuutettu Eero Latvala on tehnyt aloitteen kunnallisesta kansanäänestyksestä. Aloitteen voi käydä allekirjoittamassa täällä Lue myös Eeron kirjoitus Kailon puolesta täältä
-
Kailo kuuluu kaikille
Kailon saari on monelle Naantalilaiselle tärkeä ulkoilu- ja virkistysalue. Tämän huomaa, kun seuraa keskustelua parhaillaan käsittelyssä olevasta Kailon asemakaavamuutoksesta. Uusi asemakaava supistaisi merkittävästi kuntalaisten käyttöön jäävän ulkoilu- ja virkistysalueen osuutta Kailossa. Esimerkiksi Kailon tenniskentät, lännen puoleiset lapsiystävälliset uimarannat ja suosittu nuotiopaikka jäisivät uudessa asemakaavassa Muumimaailma Oy:n aitojen sisäpuolelle. Ei siis ihme, että useat kuntalaiset ovat…
-
Monitoimihallin rakentaminen 1.8.2022 mennessä
VALTUUSTOALOITE 10.6.2019 Monitoimihallin rakentaminen osana palveluverkkosuunnitelman toteuttamisen ensimmäistä vaihetta eli 1.8.2022 mennessä Naantali tunnetaan vireästä ja monipuolisesta liikunta- ja urheiluseuratoiminnasta sekä harrastusmahdollisuuksista. Naantalin kaupunki on vuosien varrella tukenut kiitettävällä tavalla kaikenikäisten kuntalaisten liikuntamahdollisuuksien ja hyvinvoinnin edistämistä mm. liikuntapaikkarakentamisen muodossa. Tämän rakentamis- ja kehittämistyön tulisi olla jatkuvaa, kuntalaisten ja seurojen näkemyksiä ja tarpeita kuuntelevaa. Naantalin…
-
Kevään viimeinen kaupunginvaltuusto
Eilen pidettiin tämän kevään viimeinen kaupunginvaltuuston kokous. Kokouksessa mm. valittiin uudet puheenjohtajat kaupunginvaltuuston ja -hallitukseen sekä jäsenet lautakuntiin sekä hyväksyttiin uusi elinvoimaohjelma. Vihreiden osalta kaupunginhallituksessa jatkaa Mirva Maine, Jasper Wileniuksen siirtyessä hänen varajäsenekseen. KD:n Björkskogin noustua hallitukseen hänen varajäsenekseen tulee vihreiden Saija Porramo. Kokouksen ikävin anti oli äänestys kotihoidon riittävien resurssien turvaamisesta, ikävä kyllä emme…
-
Vihreiden ryhmäpuheenvuoro Naantalin kaupungin vuoden 2018 tilinpäätöksestä
Vihreiden ryhmäpuheenvuoro Naantalin kaupungin vuoden 2018 tilinpäätöksestä Naantalin tilikauden tulos vuonna 2018 oli + 4,0 miljoonaa euroa. Alkuperäisen talousarvion mukaan tilikauden tulos oli + 0,3 miljoonaa euroa. Keskeisiä eroja alkuperäisen talousarvion ja tilinpäätöksen välillä olivat: – Toimintatuotot ylittyivät 1,8 miljoonaa euroa – Toimintamenot ylittyivät 1,5 miljoonaa euroa – Verotulot ylittyivät 3,3 miljoonaa euroa Lainakanta ja työllisyys…