Vihreät ovat tyytyväisiä neuvottelutulokseen, joka vastasi varsin hyvin vaalien tulosta. Erityisen merkittävinä vihreät pitävät 1,5 paikkaa kaupunginhallituksessa, koulutuslautakunnan puheenjohtajuutta, edustajan saamista kaikkiin lautakuntiin sekä edustajaa useimpien yhtiöiden hallituksissa.

Ryhmä 15:n avulla olimme neuvotteluissa toiseksi suurin liittouma, ja kaupungin poliittisen toiminnan näkökulmasta Ryhmä 15 korosti pienempien ryhmittymien mahdollisuutta saada edustusta eri toimielimiin. Neuvottelut käytiin hyvässä yhteistyöhengessä, mikä toivottavasti ennustaa positiivista toimintakulttuuria ja yhteen toimimisen edellytyksiä tulevalla valtuustokaudella. Vihreät korostavat, että Ryhmä 15 edustaa paikkaneuvotteluihin solmittua teknistä liittoa, eikä sido päätöksiämme jatkossa.

Naantalin seudun vihreiden vaaliohjelmassa keskeisinä elementteinä olivat luonnon ja ympäristön suojelu, laadukkaan koulutuksen turvaaminen, kestävän kehityksen edistäminen sekä moniarvoisen ja inhimillisen elinympäristön kehittäminen.

Vihreät luottamushenkilöt 2017-21:

Kaupunginhallitus
Mirva Maine, varana Sara Sorto
Jasper Wilenius varsinaisena 2017-19, varana 2019-21

Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Esa Vahtera, varana Jarkko Kanerva 2017-19 ja Jasper Wilenius 2019-21

Tarkastuslautakunta
Pekka Leinonen, varana Jyrki Heino

Sosiaali- ja terveyslautakunta
lautakunnan varapuheenjohtaja Hanna Erjanti, varana Aino Haakana

Sote-lautakunnan yksilöjaosto
Erja Hautala, varana Ilona Lilja-Kurkela

Tekninen ja kaavoituslautakunta
Elina Mälkiä, varana Saija Porramo

Koulutuslautakunta
lautakunnan puheenjohtaja Jarkko Kanerva, varana Viljo Mannerjoki
Henna Junttila, varana Aino Haakana

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
lautakunnan varapuheenjohtaja Saija Porramo, varana Elina Mälkiä

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Eero Latvala, varana Viljo Mannerjoki

Saaristolautakunta
Sara Sorto, varana Riitta Salokannel

Keskusvaalilautakunta
Erja Hautala, varana Pekka Leinonen

Energia Oy
Leena Haanpää

Matkailu Oy
Ilona Lilja-Kurkela

NVT Oy
Viljo Mannerjoki 2017-19
Jasper Wilenius 2019-21

Musiikkijuhlasäätiön valtuusto
Paul Brück

Aurinkösäätiön hallintoneuvosto
Aino Haakana

Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymä
Mirva Maine 2017-19

Käräjäoikeuden lautamies
Henna Junttila

Kiinteistötoimen uskotut miehet
Viljo Mannerjoki

Kotipihatoimikunta
toimikunnan puheenjohtaja Eero Myrskykari

Toimikunta Vanhankaupungin asemakaavan toteuttamista varten
Paul Brück

Nimistötoimikunta
Sara Sorto

Lahjaomaisuustoimikunta
Riitta Salokannel

Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys
Saija Porramo

Kiinteistö Oy Naantalin Suojatyökeskus
Viljo Mannerjoki

Oy Marianrinne
varana Juha-Antti Nikkanen