Kategoria: Yleinen
-
VALTUUSTOALOITE Ympäristövaikutusten huomioimiseksi kaupungin hankinnoissa ja kilpailutuksissa
Suomessa julkiset hankinnat muodostavat noin 37 miljardin euron vuotuisen kokonaisuuden, ja kuntien osuus tästä on huomattava. Kuntien hankinnoilla on merkittävä vaikutus sekä talouteen että ympäristöön ja hankintapäätöksillä on siksi keskeinen rooli siirryttäessä kohti vähähiilistä ja resurssiviisasta yhteiskuntaa. Ympäristökriteerien johdonmukainen käyttö ei ainoastaan vähennä ympäristökuormitusta, vaan usein myös alentaa elinkaarikustannuksia, esimerkiksi energiatehokkaiden ratkaisujen, vähäpäästöisen liikenteen tai…
-
VALTUUSTOALOITE Uskonnollisten, poliittisten ja muiden ideologisten yhdistysten myöntämät koululaisstipendit
Peruskouluissa ja lukiossa jaetaan joka kevät stipendejä eri tavoin koulutyössä ansioituneille oppilaille ja opiskelijoille. Ne ilahduttavat varmasti saajiansa. Perinteisesti stipendejä myöntävät aatteettomat yhdistykset ja yritykset, mutta politiikantekoakin on stipendien taustalla havaittavissa. Miksi tämä aloite? Siksi, koska stipendien myöntäminen pitäisi ensisijaisesti perustua oikeudenmukaisuuteen, puolueettomuuteen ja tasapuolisuuteen. Ideologiset yhdistykset edustavat tiettyjä arvoja tai näkemyksiä, jotka voivat olla…
-
Ekologisen kompensaation käyttöönottaminen Naantalissa
Vihreät teki seuraavan valtuustoaloitteen 9.12.2024.Ekologiseksi kompensaatioksi kutsutaan toimintamallia, jonka tavoitteena on luontokadon pysäyttäminen ja ekologisesti kestävä luonnonvarojen käyttö. Käytännössä se tarkoittaa ihmisen toiminnasta johtuvan, luonnon monimuotoisuudelle aiheutuvan haitan kompensoimista lisäämällä luonnon monimuotoisuutta toisaalla. Se on kuitenkin viimesijainen keino, kun haittoja ei voida estää tai lieventää. Ekologisessa kompensaatiossa hyvittäjä on luontoarvoja heikentävä toimija. Hyvitys tehdään joko…
-
Valtuustoaloite uimahallikuljetusten lisäämiseksi Naantalista Raisioon
Vihreät teki 6.5.2024 seuraavan valtuustoaloitteen. Tämä aloite koskee Naantalin kaupungin bussikuljetuksia Raision uimahalliin. Tällä hetkellä maksuttomia kuljetuksia järjestetään yhtenä iltana, maanantaisin Rymättylä-Raisio-reitillä. Monelle eläkeläiselle iltaiset bussikuljetukset eivät sovellu, jonka vuoksi on tarpeen saada muutama päiväsaikaan tapahtuva liikennöinti uimahalliin. Lisävuorot ovat tarpeen myös siksi, että eläkeläisille suunnattu seniorikortti sisältää kolme kertaa viikossa arkisin ennen klo 14.00…
-
Naantalin vihreiden puheenvuoro vuoden 2021 tilinpäätöksestä
Valtuustoryhmän puheenjohtaja Leena Haanpää luki vihreiden puheenvuoron ja kommentit vuoden 2021 tilinpäätöksestä Naantalin kaupungin talous on tällä hetkellä erinomaisessa kunnossa. Aiemmissa puheenvuoroissa olemme jo kuulleet perusteluja asialle, joten en lähde niitä toistamaan. Naantalin Vihreät haluaa kuitenkin lausua kiitoksensa osaavalle virkahenkilöstölle ja muille tilinpäätöksessä mukana olleille tahoille. Vuoden 2021 erinomainen tulos antaa siis aihetta kiitoksille ja…
-
Naantalin vihreiden oma reseptikirja
Kokosimme Naantalin vihreiden porukalla yhteisen Ikivihreitä reseptejä -keittokirjan. Ruoka yhdistää ihmisiä ja me Naantalin vihreissä haluamme edistää yhteistä hyvää. Hyvä ruoka kuuluu kaikille! Tähän keittokirjaan reseptejään ovat jakaneet niin yhdistyksen jäsenet kuin muut hyvän ruuan ystävät. Keittokirjamme keskittyy kasvisruokaan, mutta myös kalaruuan valmistamiseen on resepti on mukana. Kirjassamme on suolaisen lisäksi makoisia leivontaohjeita. Tutustu ja…
-
Vaalit lähestyvät
Naantalin vihreiden ehdokkaat ovat aktiivisesti osana kampanjointia niin Naantalissa kuin myös alueellisesti. Jos et ole ehtinyt seuraamaan sosiaalisessa mediassa olleita lähetyksiä, niin ei hätää. Olemme koonneet tähän tietopaketin kaikista menneistä ja tulevista live-streameista: Raision vihreät järjesti 11.5. avoimen nettilähetyksen koskien kunnan roolia eläinten ja eläintensuojelussa. Mirva Salosen johtamassa keskustelussa mukana keskustelussa oli myös pitkään…
-
Nuoristovaltuuston aloite: Koulujen ruokahävikin hyödyntäminen ja välipalan houkuttelevuuden lisääminen
Kummivaltuutettu Eero Latvala (vihr.) luki nuorisovaltuuston ja kummivaltuutettujen yhdessä laatiman aloitteen: VALTUUSTOALOITE Koulujen ruokahävikin hyödyntäminen ja välipalan houkuttelevuuden lisääminen Koulujen ruokahävikin hyödyntäminen Ruokahävikin määrä on herättänyt keskustelua valtakunnallisella tasolla. Monet kunnat ovatkin tehneet erilaisia ratkaisuja ruokahävikin määrän vähentämiseksi. Naantalin kouluissa tehdyn ruokahävikin määrän mittauksessa havaittiin, että noin 12% viikon aikana valmistetusta ruoasta jää syömättä. Nuorisovaltuusto…
-
Lammasluotoon vesiurheilukeskus
Kiitos Heikki Lindgren, teit hienon aloitteen ja toivottavasti oikeaan aikaan. NPS:n johdolla on ollut pitkäaikainen haave saada Lammasluotoon monien nuorisotyötä tekevien yhdistysten toimipaikka. Yhdistysten, joiden toiminta pyörii vahvasti veden äärellä ja/tai siihen liittyen. Tämän haaveen mahdollistaisi Naantalin Purjehdusseuran tekemä pitkäaikainen maanvuokrasopimus, sillä Lammasluodon rakennukset ovat NPS:n omaisuutta. Purkutuomiota odottaa ns. toimistorakennus, jossa on myös puku/suihkutilat…
-
Uusia näkökulmia koulujen syyslomakeskusteluun
Naantalissa ollaan kuluneen syksyn aikana käyty vilkasta keskustelua koulujen syysloman pituudesta. Samaan aikaan, kun ympäryskunnissa Turkua myöten vietetään ensi lukuvuonna viiden päivän syyslomaa, on Naantali pitäytymässä kahden päivän syyslomakäytännössä. Tämä on kummallista, sillä koulutuslautakunnan pöytäkirjaa 21.11.2019 lainatakseni ”Turun kaupunkiseudulla on pyritty yhtenäisiin työ- ja loma-aikoihin. Naantali on aikaisempina vuosina noudattanut Turun työ- ja loma-aikoja. Turun…