-

Käytöstä poistettavien kalusteiden kierrätystä tehostetaan Elina Mälkiän aloitteen pohjalta
Jatkossa myös kuntalaisten on mahdollista saada poistokalusteita ilmaiseksi helpommin sen sijaan että ne menisivät roskiin. ”Selvittelyssä vielä on, voidaanko kaupungin verkkokauppaa hyödyntämällä luovuttaa kalusteita kaupunkilaisille. Verkkokaupan kautta luovutettavista tavaroista ei ole tarkoitus periä maksua. Verkkokaupan kautta luovutettavia tavaroita ennakoidaan olevan vähän, eikä toiminta näin ollen kilpailisi kierrätystä harjoittavien yksityisten yritysten kanssa.” Koko päätöksen voit lukea…
-
Junaillaan tai ei
Kansanedustaja Vilhelm Junnila on huolestunut Turun seudun vihreiden kuntavaaliohjelmassa mainitusta lähijunaliikenteen kehittämisestä. Mielenkiintoisesti hän samassa kirjoituksessaan kuitenkin kannattaa lähijunayhteyttä Turun rautatieasemalta Naantalin satamaan, kunhan juna ei välillä pysähdy mihinkään. Junnila on huolestunut ratahankkeen kustannuksista, mutta epäselväksi jää olisivatko kustannukset olennaisesti pienemmät, jos juna ajaisi pysähtymättä Naantalin keskustan ohi. Tampereen seudulla on aloitettu lähijunaliikenteen pilottikokeilu, jonka…
-
Naantalin vihreille uusia ehdokkaita
Naantalin vihreät nimesi 10 uutta ehdokasta huhtikuun kuntavaaleihin kokouksessaan viime viikolla. Vihreillä on Naantalissa nyt nimettynä yhteensä 18 ehdokasta. ”Olemme todella iloisia siitä, että meillä on näin paljon uusia ehdokkaita. Ehdokaslistamme on erittäin monipuolinen, meillä on useita edustajia yritysmaailmasta sekä työntekijäpuolelta”, kertoo Naantalin vihreiden puheenjohtaja Leena Haanpää. Uudet nimetyt ehdokkaat ovat: Leena Haanpää, dosentti, KTT,…
-
Valtuustoaloite ympäristötoimen henkilöstöresurssin lisäämiseksi
”Naantalille on viime vuoden aikana valmistunut runsaasti hyviä tavoitteita sisältävä ympäristöohjelma vuosille 2020-2024. Vaativista tavoitteista hyvänä esimerkkinä on esi-merkiksi tavoite vesistöjen tilan paranemisesta vuoteen 2024 mennessä ja hyvästä tilasta vuoteen 2027 mennessä. Tässä tärkeänä ja kiireellisenä tavoitteena on selvittää Naantalin aukon kuormituslähteet ja vaikuttavimmat toimenpiteet vesistön tilan parantamiseksi ltämerihaasteeseen liittyen. Isoina tavoitteina on myös mainittu…
-
Jarkko Kanervan budjettimietteitä
Kaupungin vuoden 2021 talousarvio oli kuudestoista, jonka käsittelyyn osallistuin. Oli ilo todeta, että monet vihreiden pitkäaikaisista tavoitteista ovat nyt etenemässä. Kaupungin viime maaliskuussa hyväksytty ympäristöohjelma on edistyksellinen, tavoitteena on jopa 80 % vähennykset kasvihuonekaasujen päästöihin vuoteen 2030 mennessä. Tähän suuntaan ollaan nyt myös käytännössä menossa. Uusilla asuntoalueilla – siis Lounatuulen asuntomessualueella ja Luonnonmaan perhetalon läheisyydessä…
-

Valtuustoaloite: Naantaliin johtavan rautatielinjan sähköistäminen
Valtuustoaloite Nesteen öljynjalostamon sulkeutuessa Naantalin sataman tuntumaan etsitään uusia käyttäjiä. Alueen uusia käyttömuotoja etsittäessä tulisi kiinnittää huomiota liikenneyhteyksien parantamiseen. E-18- tien parantamisen lisäksi olisi myös rautatieliikenteen kehittämiseen panostettava. Nesteen alueelle ja Naantalin satamaan johtavat rautatielinjat tulisi sähköistää. Tämä mahdollistaisi myös matkustajaliikenteen aloittamisen, mikä helpottaisi työmatkaliikenteen ruuhkia Naantalin ja Turun välillä ja parantaisi myös yhteyksiä pääkaupunkiseudun…
-
Ryhmäpuheenvuoro talousarviosta 2021
Mirva Maine piti vihreän ryhmän puheenvuoron kaupunginvaltuuston kokouksessa 7.12. talousarvion 2021 ja taloussuunnitelman 2021-2024 käsittelyn yhteydessä. Vuoden 2021 talousarvioesitys tehtiin historiallisessa tilanteessa. Talouden suunnitelmiin liittyi ennustuksiin liittyvä totuus, jossa todetaan, että ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden ennustaminen. Harvoin, jos koskaan olemme olleet yhtä epätietoisia siitä, mitä huominen tuo tullessaan koko globaalin infrastruktuurin täristessä pandemian kourissa.…
-
Montako liikuntahallia Naantaliin tarvitaan ennen kuin aika on kypsä uimahallille?
Vesiliikunnan hyödyt ovat monet ja tunnustetut. Se sopii kaikenikäisille ja kaiken kuntoisille. Siksi on erikoista, ettei Naantalissa ole vieläkään tilaa uimahallille, vaikka liikunnan harrastamisen puitteet ovat muuten erinomaiset moneen muuhun kuntaan verrattuna. Olisi toivottavaa, että liikuntarakentamista tehtäisiin kuntalaisten hyvinvoinnin, ei politiikan ehdoilla. Mutta on täysin selvää, että poliittinen mielipide on vuosikymmenien ajan estänyt uimahallin rakentamisen.…
-
Valtuustoaloite luontopolkujen ja –reittien kehittämisestä
Koronakevät ja syksy ovat voimakkaasti lisänneet kotimaan matkailua ja erityisesti luontopolkujen ja -reittien käyttöä. Naantalissa tämä on näkynyt myös polkupyörämatkailun ja veneilyn lisääntymisessä ja kauden pidentymisessä syksyllä. Valitettavasti Naantalin luontopolkujen kunto on – Kultaranta Resortin yksityistä polkua lukuun ottamatta – enimmäkseen huono ja viitoitus heikko, eikä matkailun kehtystrendiä ole päästy täysimääräisesti hyödyntämään. Tilannetta olisi nyt…
-
Kuntavaalit 2021 lähestyvät!
Kuntavaaleihin on aikaa vajaa vuosi ja me Naantalin vihreissä valmistaudumme pikkuhiljaa vaaleihin. Vaaleissa Vihreiden menestymiseksi ensisijaisen tärkeää on laaja ehdokasjoukko, ja olemme siksi jo nyt alkaneet kartoittamaan ehdokkaita. Voisitko sinä lähteä ehdokkaaksi? Tunnetko jonkun, joka voisi olla kiinnostunut ehdokkuudesta? Kunnissa päätetään isoista ja pienistä tärkeistä asioista. Päätöksiä tekevät ihan tavalliset kuntalaiset, sillä me asukkaat olemme…