-
On aika miettiä, mitä Nesteen valtio-omistajalta kannattaa toivoa Naantalin kehittämiseksi
Kaikki naantalilaiset varmaan kuuntelivat järkyttyneinä Nesteen ilmoitusta Naantalin jalostamon mahdollisesta lakkauttamisesta. Valtion määräysvallassa oleva pörssiyhtiö haluaa turvata voittonsa ja pörssikurssinsa rajulla säästöohjelmalla ja kohdistaa sen pääosin juuri Naantaliin. Näin siitä huolimatta, että Naantalin kaupunki on muutama vuosi sitten satsannut miljoonia Nestettä palvelevan syväväylän parantamiseen. Koska pörssiyhtiön päätöstä tuskin saadaan muutettua – niin toivottavaa kuin olisi…
-
Mielipide: Lapsilähtöinen budjetointi osaksi Naantalin päätöksentekoa – Aloite tarpeellinen, mutta mitä on lapsivaikutusten arviointi
Naantalin kaupunginvaltuuston kesäkuun kokouksessa jätettiin aloite lapsivaikutusten arvioimisesta ja ”että Naantalin kaupunki ottaa lapsivaikutusten arvioinnin automaattiseksi osaksi kunnan päätöksentekoa.” (Valtuutettu Sirpa Hagsberg, sd, 8.6.). Aloite on hyvä ja tarpeen, mutta sen käyttöön ottamiseksi tarvitaan lapsilähtöistä budjetointia sekä tarkempaa selvennystä siitä, mitä lapsivaikutusten arvioinnilla tarkoitetaan. Valtioneuvoston tuore julkaisu ”Lapsilähtöinen budjetointi” antaa erinomaiset eväät lapsivaikutusten arvioimiseksi. Raportti…
-
Valtuustoaloite: Esteettömyys Naantalissa
Naantalin asujaimiston ikärakenne on voimakkaasti painottumassa vanhimpiin ikäluokkiin, joiden liikuntakyky usein on heikentynyt. Tämän takia kaupungissamme tulee kiinnittää erityistä huomiota esteettömyyden toteutumiseen kaikessa uudisrakentamisessa. Myös vanhemmassa rakennuskannassa esteettömyyttä tulisi kaikin tavoin edistää. Tällä hetkellä varsinkin vanhankaupungin rakennuksissa sijaitsee jonkin verran sellaisia palveluita, joiden käyttö on vaikeaa liikuntarajoitteisille. Matkailukaupunkina Naantalin pitää selvittää, miten sielläkin voitaisiin helpottaa…
-
Aloite uusiutuvan energian käytöstä kaupungin kiinteistöissä
Suomi pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä, eikä tavoite onnistu ilman jokaisen kansalaisen, kunnan ja valtion toimia. Naantalissa kesäisin asuva tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ottanut selvästi kantaa ilmastonmuutoksen olevan todellinen uhka, ei mielipidekysymys. On aika toimia. Suomen Ympäristökeskuksen mukaan Naantalin kaupungin merkittävimmät päästölähteet ovat energiankulutus (työkoneiden polttoaineet, kiinteistöjen lämmitys ja sähkönkulutus) sekä tieliikenne. Naantalilla on…
-
Kaupungin käytöstä poistettavien kalusteiden järkevä kierrättäminen
Elina Mälkiä luki valtuustossa Vihreän valtuustoryhmän aloitteen: Kaupungin käytöstä poistettavien kalusteiden järkevä kierrättäminen Useissa Naantalin päiväkodeissa ja kouluissa ollaan lähivuosina uusimassa kalusteita ja muuta irtaimistoa. Tähän saakka käytäntönä on ollut, että päiväkodin pihalle tuodaan roskalava, jonne hyväkuntoisetkin kalusteet heitetään lajittelematta. Lavoilta ohikulkijat ja naapuruston väki ovat käyneet pelastamassa mm. täyspuisia lastenpöytiä ja -tuoleja, jotka ovat palvelleet…
-
Nuoristovaltuuston aloite: Koulujen ruokahävikin hyödyntäminen ja välipalan houkuttelevuuden lisääminen
Kummivaltuutettu Eero Latvala (vihr.) luki nuorisovaltuuston ja kummivaltuutettujen yhdessä laatiman aloitteen: VALTUUSTOALOITE Koulujen ruokahävikin hyödyntäminen ja välipalan houkuttelevuuden lisääminen Koulujen ruokahävikin hyödyntäminen Ruokahävikin määrä on herättänyt keskustelua valtakunnallisella tasolla. Monet kunnat ovatkin tehneet erilaisia ratkaisuja ruokahävikin määrän vähentämiseksi. Naantalin kouluissa tehdyn ruokahävikin määrän mittauksessa havaittiin, että noin 12% viikon aikana valmistetusta ruoasta jää syömättä. Nuorisovaltuusto…
-
Kehitetään koulutusta yhdessä
Naantalin koulutuslautakunta päätti 25.2., että Naantali hakee osallistumista 5-vuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluun. Kokoomusjohtoinen oikeistoryhmä on jälkikäteen kritisoinut päätöstä mm. Turun Sanomissa 7.3. Sivistysjohtaja Kimmo Kuusimäen esitys oli, että kokeiluun ei osallistuta. Vastaehdotuksen teki allekirjoittanut lautakunnan pj. Jarkko Kanerva (vihr.), perustellen esitystään sillä, että maksuvapaus lisää kunnan houkuttelevuutta lapsiperheiden asuinpaikkana ja lisää lasten tasa-arvoa. Äänestyksessä samalla…
-
Luonnon monimuotoisuus ja Naantali
Naantalilainen professori Ilari Sääksjärvi kertoi luonnon monimuotoisuudesta ja sen uhista Kristoffer-salissa 26.2.erinomaisella tavalla satapäiselle yleisöjoukolle. Luento käsitteli pääosin maapallon luontonsa puolesta kaikkein monimuotoisinta aluetta, Amazoniaa, jota Sääksjärven johtama tutkimusryhmä on vuosia tutkinut. Kansainvälisten asiantuntijoiden mukaan lajikato eli biodiversiteetin heikkeneminen on ilmastonmuutoksen ohella yksi pahimpia maapallon elämää uhkaavista ilmiöistä. Jopa miljoona eliölajia on vaarassa hävitä sukupuuttoon…
-
Koulutuslautakunta: Naantali hakee osallistumista 5-vuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluun
Naantalin koulutuslautakunta päätti 25.2., että Naantali hakee osallistumista 5-vuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluun. Maksuttomuus koskee varhaiskasvatusta 20 viikkotunnin osalta. Tällä hetkellä maksuttomuuden piirissä on 21% ikäluokasta. Asiasta äänestettiin äänin 6-5. Osallistumista puolsivat sdp, vihreät ja vasemmistoliitto ja vastustivat kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset. Jos kokeilu toteutuu Naantalissa, se koskee vuonna 2015 syntyneitä lapsia, joita on 184, 1.8.2020…
-
Lammasluotoon vesiurheilukeskus
Kiitos Heikki Lindgren, teit hienon aloitteen ja toivottavasti oikeaan aikaan. NPS:n johdolla on ollut pitkäaikainen haave saada Lammasluotoon monien nuorisotyötä tekevien yhdistysten toimipaikka. Yhdistysten, joiden toiminta pyörii vahvasti veden äärellä ja/tai siihen liittyen. Tämän haaveen mahdollistaisi Naantalin Purjehdusseuran tekemä pitkäaikainen maanvuokrasopimus, sillä Lammasluodon rakennukset ovat NPS:n omaisuutta. Purkutuomiota odottaa ns. toimistorakennus, jossa on myös puku/suihkutilat…