-
Mihin menet Naantali?
Unikeon politiikkatorilla keskusteltiin mm. Naantalin kehitysnäkymistä. Yhtenä teemana nousi esiin Lammasluodon alueen rakentaminen. Puolueiden näkemykset asiasta hajosivat aika tavalla; osa puolueista oli selkeästi rakentamisen kannalla, osa taas kriittisiä. Keskustelu laajeni sivuamaan myös Teljentien ranta-aluetta, jota kokoomuksen Jan Lindström esitti mahdolliseksi rakennuskohteeksi. Harvinaisen huono ajatus! Juuri Kylpylän ja Vanhankaupungin rantaraittia käyttävät lukemattomat vanhat ja nuoret naantalilaiset…
-
Naantalistako kriisikunta?
Vuoden 2012 tilinpäätöstä ja arviointikertomusta käsitellessään Naantalin valtuusto joutui 10.6.2013 toteamaan, että Naantalista uhkaa tulla kriisikunta – talouden omavaraisuusaste on laskenut voimakkaasti ja on enää 53 prosenttia. Kriisikunnan raja on 50 prosenttia. Miksi näin? Talouden lama ja satamaliikenteen lasku ovat tietenkin kuntataloutemme heikkenemiseen sellaisia syitä, joille emme mitään voi, mutta on syytä myöntää, että omia…
-
Nuorten yhdenvertaisuutta on lisättävä
”Nuorten yhdenvertaisuuden tunteen edistäminen on ennaltaehkäisevää toimintaa ja voi vähentää esimerkiksi mielenterveysongelmia. Murrosikäiset nuoret ovat erityisen alttiita arvosteluille ja hakevat itselleen hyväksyntää. Sukupuolten välisen tasa-arvon ja sukupuolen moninaisuuden tunnustamisen edistäminen liittyy kaikkiin elämän osa-alueisiin, kuten varhaiskasvatukseen, vapaa-aikaan, koulutukseen ja työelämään.”
-
Naantalin keskustan rakennemalli keskustelutti
Naantalin valtuusto oli tavanomaisen passiivinen kokouksessaan 22. huhtikuuta. Vain keskustan rakennemallista käytettiin useampia puheenvuoroja. Prosessissa mukana olleet kaupunginhallituksen puolueet kokoomus ja demarit etunenässä vakuuttivat tyytyväisyyttään malliin. Vasemmistoliitto korosti sitä, että keskustan voimakas kasvu voi syödä saaristokuntien kasvumahdollisuuksia ja kritisoi myös keskustan rakenneratkaisuja. Vihreiden näkökannan mukaan malli on keskeisiltä osiltaan hyvä, mutta tyyli, jolla asiaa on…
-
Miksi tasa-arvoinen avioliittolaki?
Nykyinen lainsäädäntömme asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Avioliiton voivat solmia vain keskenään vastakkaista sukupuolta olevat henkilöt; muille jää rekisteröity parisuhde, joka antaa pareille samat velvollisuudet, muttei samoja oikeuksia. Erot avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen välillä ovat säännökset puolison sukunimen ottamisesta, adoptio-oikeus (joka koskee puolison oikeutta hakea adoptiota) sekä säännökset, jotka koskevat aviopuolisoa…
-
Tehostettua valvontaa ja ohjeistusta pientalojen tulisijalämmittämiseen
”Jokainen voi itse vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millaista savua oman talon piipusta tupruaa. Puhtaan palamisen päästöt ovat vain murto-osa huonosti toteutetun puunpolton päästöistä.”
-
Vaaliraportti 2012
Ehdokasasettelu Ehdokkaita oli 11, joista uusia 6; miesehdokkaita 5 ja naisia 6, ehdokasmäärän lisäys +1. Merkittävää oli, että saatiin nuori naisehdokas Rymättylästä, aikaisemmin ei ole ollut a) nuoria eikä b) saaristoalueen edustajia ehdolla. Vaalikampanja Keskityttiin pääasiassa lehtimainontaan Rannikkoseutu- ja Kaupunkiuutiset-lehdissä. Ulkomainonta toteutettiin kaikilla mainospaikoilla. Julisteen suunnitteli Paul Brück. Käsijakelumainoksia painettiin n. 500 kpl. Osallistuttiin Rymättylän…
-
Nunnalahden talviturvallisuutta parannettava
”Pakkasten tullessa laiturin pinta jäätyy, koska lämmitysmatto on liian lyhyt. Ikäihmisille, joita suuri osa lukuisista talviuimareista on, aiheutuu vakava liukastumisvaara. Mikäli mitään ei tehdä, kaupunki on vastuussa mahdollisista loukkaantumisista ja joka tapauksessa vastaa syntyvistä kustannuksista pääosiltaan. Lämmitysmattojen hankintaa ei ole syytä lykätä odottamaan laiturin laajempaa kunnostusta, sillä vakavia loukkaantumisia on jo tapahtunut.”
-
Valtuusto joulukuussa 2012
Viimeisessä kokouksessaan Naantalin vanha valtuusto hyväksyi talousarvion vuodelle 2013 ja taloussuunnitelman vuosille 2013-2016. Tavan mukaisesti kokoomus, demarit ja keskusta kiittelivät omaa luomustaan ja valmistelun tekijöitä. Positiivista olikin se, että näennäinen tasapaino ilman lainamäärän kasvua onnistuttiin saavuttamaan. Terhi Kärkkäinen (vas.) esitti hyväksyttäväksi ponnen, jossa vaadittiin lautakuntia selvittämään voidaanko lainsäädännön velvoitteet toteuttaa tällä budjetilla – epäily oli aiheellinen. Ponsi…
-
Syyskokous 2.12. valitsi uuden hallituksen
Hallituksen puheenjohtajaksi nousee Henna Junttila, varapj:nä jatkaa Leena Haanpää. Sihteerin tehtävät saa hoitoonsa Sara Luotonen, rahastonhoitajana toimii edelleen Ilona Lilja-Kurkela. Muut hallituksen jäsenet ovat Jyrki Heino ja Kaarina Kanerva, varalla Jarkko Kanerva ja Paul Brück. Uudelta hallitukselta odotetaan monenlaisia aktiviteetteja, mm. Vihreitä kulttuuripäiviä anotaan Naantaliin ensi kesäksi. Onnea matkaan! Jarkko Kanerva, Naantalin seudun vihreiden väistyvä…