Avainsana: Naantali

  • Valtuustoaloite: Purjevenelaiturin rakentaminen Naantalin salmeen

    Valtuustoaloite: Purjevenelaiturin rakentaminen Naantalin salmeen

    Valtuustoaloite 26.4.2021: Purjevenelaituri Naantalin salmeen Naantalilla on yksi Suomen viehättävämmistä venemarinoista ainutlaatuisen ja pittoreskin vanhan kaupungin ja luostarikirkon kupeessa. Siksi onkin erittäin harmillista, että vain moottoriveneilijät ja pienillä purjeveneillä liikkuvat veneilijät pääsevät nauttimaan ravintolarannastamme, sillä sillat joka suunnassa estävät isompien, yli 16 metriä korkeiden purjeveneiden pääsyn vierasvenesatamaan. Tämän ongelman tähden suunnitellaan jopa läppäsillan rakentamista Särkänsalmeen,…

  • Miksi Naantalissa tarvitaan palveluverkkouudistus?

    Viime vuosina Naantalin ikärakenne on muuttunut siten, että nuorten ikäluokkien koko on voimakkaasti pienentynyt ja seniorien määrä kasvanut kokonaisväkiluvun kasvaessa vain hitaasti. Kehitys näyttää uusimpien lukujen valossa edelleen kulkevan tähän suuntaan. Tämä vaikuttaa väistämättä lähivuosina päivähoito- ja koulutuspaikkojen tarpeeseen. Samaan aikaan kaupungin koulujen ja päiväkotien rakennuskanta on lähestymässä peruskorjausikää. Myös käsitykset sopivien tilojen luonteesta ovat…

  • Vihreä vaalivoitto

    Vihreät on Naantalin kolmanneksi suurin puolue, ja kiitos siitä kuuluu äänestäjille! Iso kiitos! Saimme kuntavaaleissa yhteensä 1178 ääntä, mikä oikeutti viiteen valtuustopaikkaan. Saimme myös viisi varavaltuutettua. Teemme kaikki kovasti töitä tulevat neljä vuotta, jotta voimme olla luottamuksen arvoisia. Kiitos vielä kerran!  

  • Naantalin valtuusto 14.10.2013

    Kuntaliitosta torjuttiin hyvin yksimielisesti, mutta Turun kaupunkiseudun yhteistyön kehittämiseen ollaan tietenkin valmiita. Se siitä: toivotaan parasta, pelätään pahinta Henna Virkkusen (kok.) taholta ja pistetään hanttiin pakkoliitoksille viimeiseen asti. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti ja keskustelutta sen, että aikuissosiaalityön eri momenttien kustannukset ovat nousseet 800 000 euroa yli budjetoidun. Minua kyllä huolestuttaa tilanne: mistä on kysymys? Helpompi sen…

  • Mihin menet Naantali?

    Unikeon politiikkatorilla keskusteltiin mm. Naantalin kehitysnäkymistä. Yhtenä teemana nousi esiin Lammasluodon alueen rakentaminen. Puolueiden näkemykset asiasta hajosivat aika tavalla; osa puolueista oli selkeästi rakentamisen kannalla, osa taas kriittisiä. Keskustelu laajeni sivuamaan myös Teljentien ranta-aluetta, jota kokoomuksen Jan Lindström esitti mahdolliseksi rakennuskohteeksi. Harvinaisen huono ajatus! Juuri Kylpylän ja Vanhankaupungin rantaraittia käyttävät lukemattomat vanhat ja nuoret naantalilaiset…

  • Vaaliraportti 2012

    Ehdokasasettelu Ehdokkaita oli 11, joista uusia 6; miesehdokkaita 5 ja naisia 6, ehdokasmäärän lisäys +1. Merkittävää oli, että saatiin nuori naisehdokas Rymättylästä, aikaisemmin ei ole ollut a) nuoria eikä b) saaristoalueen edustajia ehdolla. Vaalikampanja Keskityttiin pääasiassa lehtimainontaan Rannikkoseutu- ja Kaupunkiuutiset-lehdissä. Ulkomainonta toteutettiin kaikilla mainospaikoilla. Julisteen suunnitteli Paul Brück. Käsijakelumainoksia painettiin n. 500 kpl. Osallistuttiin Rymättylän…

  • Vaalivoitto – mutta ei riittävä!

    Naantalissa vihreät eivät saaneet tavoiteltua kolmatta paikkaa, vaikka äänimäärä hieman nousi edellisistä kunnallisvaaleista, nyt alustava laskenta antoi 509, edellisellä kerralla 484 ääntä. Tällä tuloksella olimme suuruusjärjestyksessä edelleen viidensiä (5,2 % äänistä), PS nousi edellemme, mutta me ohitimme kannatuksessa vasemmistoliiton. Vihreiden ääniharavaksi nousi Leena Haanpää, saaden ensikertalaisena upeasti 128 ääntä. Onnittelut! Muiden äänimäärät olivat seuraavat: Jarkko Kanerva 92…

  • Suuri vaalikeskustelu 17.10. Kristoffer-salissa

    Mihin menet Naantali? Paikalle oli saapunut vain kolmisenkymmentä kuulijaa, joista noin puolet oli valtuustoehdokkaita! Keskustelua käytiin monistakin asioista. Melkoinen yksimielisyys vallitsi ei-kiireellisten investointien siirtämisestä ja veroprosentin korottamisen tarpeellisuudesta. Yksimielisyys vallitsi myös siitä, että Turkuun ei vapaaehtoisesti liitytä. Päätöksenteon avoimuudesta oltiin kahta mieltä: ”hallituspuolueemme” kokoomus, sdp ja keskusta olivat sitä mieltä, että asia on kunnossa; hallituksen…

  • Naantalin vihreät kunnallisvaaliehdokkaat

    77. Paul Brück Taiteilija, 64 v. 78. Leena Haanpää KTT, FM, erikoistutkija, 45 v. 79. Jyrki Heino KTM, kehityspäällikkö, 46 v. 80. Henna Junttila Toiminnanjohtaja, perheterapeutti, 54 v. 81. Jarkko Kanerva Rehtori, eläkeläinen, 70 v. 82. Ilona Lilja-Kurkela Sisustussuunnittelija, 54 v. 83. Sara Luotonen Valt. yo, opiskelija, 20 v. 84. Eija Niittymäki Ekokosmetologi, lastentarhanopettaja, 52…

  • Talousongelmia Naantalissa(kin)

    Naantalin valtuusto innostui poikkeuksellisesti keskustelemaan 10. syyskuuta. Olipa aihettakin: talousarvion pohja pettää ainakin neljän miljoonan verran, luultavasti enemmänkin. Kokoomus (Matti R.) vaatii palvelu- ja henkilöstöstrategian nopeaa toteutusta – sopinaa kysyä, miksi kokoomusvetoinen kaupunki ei ole jo niitä tehnyt. Demarien Sirpa Hagsberg puhui töiden järkeistämisestä kysyen ”mistä voidaan luopua?”,  ja ihmetteli, miksi turisti ei asetu Naantaliin asumaan –…